torstai 31. toukokuuta 2018

Hauskaa kesää!

Ekaluokka lähestyy loppuaan ja on aika toivottaa kaikille hauskaa kesää. 1a ja 1b viettivät toiseksi viimeistä päivää leikkipuistoretkellä.







keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Toukokuun kuulumisia

Tänään vietimme koulun ohessa piknik-päivää. 

 





Olemme myös päässeet pelaamaan tekonurmelle kaupunkisotaa.

 


Kauan odotettu vieras eli Ville-harjoittelija tuli tervehtimään meitä. 




Luku- ja kirjallisuuspäivänä koulukummit lukivat ykkösille. Emmi-avustaja piti kirjallisuusvisaa ja lauloimme satujen sankareista lauluja. Jokainen sai myös halutessaan esitellä lempikirjansa.








Kävimme kuvaamassa alkavan kesän merkkejä Kalevankankaan metsässä ja teimme tuotoksista ipadeilla kirjoja.




Oppilaskunnan hallitus järjesti kypäräkampanjan, missä myös ekaluokkalaisia kypäränkäyttäjiä palkittiin.



Pääsimme esiintymään uusille koulutulokkaille kouluuntutustumispäivänä, kuvassa menossa harjoitukset. 






Olemme päässeet treenaamaan tennistä ammattiopettajien johdolla.







Kelit ovat hellineet meitä toukokuussa, ja välillä olemmekin siirtyneet ulos tekemään kirjahommia.



tiistai 8. toukokuuta 2018

Harrastepäivä

Vietimme viime perjantaina Pukeudu harrastuksesi mukaan -päivää. Luokasta löytyikin! monenlaisia harrastajia!

Mäenlaskuretki

Eilen teimme kivan mäenlaskuretken Tornimäelle. Ohjelmassa oli hurjia mäkiä, oppilaiden omia kisoja ja tietenkin eväiden syöntiä grillipaika...